terveiset puheenjohtajalta

Hei kaikille Ao507 jäsenille!

Kesä on parhaimmillaan satonsa puolesta.Marjat ja sienet metsissä alkavat antaa satoaan. Ollaan saatu viettää kesää hieman rennommin. Nyt alkavat uutiset taas täyttyä viruksen lisääntymisestä. Toivottavasti emme joudu samaan tilanteeseen kun viimekeväänä sen suhteen. Kaikkia rajoituksia ei keritty edes purkaan kesään mennessä. Nyt eduskunta ja THL alkanut asettaa uusia rajoitteita turvallisuuden säilyttämiseksi meille ihmisille.  Viikolla (32) THL päättää antaako se suosituksen kasvomaskin käytöstä yleisissä paikoissa. Sen käytölle ollaan sekä puolesta, että vastaan ovatko ne hyödyllisiä vai ei. Uskon,että ammatti-ihmiset jotka noita asioita miettii tietävät onko säädökseen hyvä mennä, se nähdään tulevaisuudessa.

Ammattiosaston toimintaa tuo korona vaikutti niin, ettei kevätkokouksia,eikä muitakaan ryhmien tapaamisia saanut pitää kevään aikana. Olemme nyt päättäneet pitää kevätkokouksen 27.8.2020. Siinä käsitellään sääntömääräiset tilintarkastukset, toimintakertomuksen hyväksymiset,yms asiat. Lokakuulle 20pv  on sitten suunnitteilla syyskokous, jos silloin saa kokoontua. Siitä ilmoitellaan vähän lähempänä tapahtuman ajankohtaa. Nyt viimeisen puolenvuoden aikana on SuPerin koulutukset olleet kaikki etäkoulutuksina netin välityksellä.Näin liitto on turvannut jäsentensä terveyttä omalta osuudeltaan. Tämän hetkinen  tilanne on hieman hektinen, tilanne voi muuttua päivässä, jos korona alkaa leviämään Suomessa nopeasti. Toivottavasti jäsenet ja henkilökunnat eri työpisteissä ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja toimivat jokainen parhaalla mahdollisella tavalla estääkseen viruksen leviämisen.

Täällä Ilomantsissa on osa Hoitokoti Yläpihan asukkaista muuttanut Toivonlahteen. Tarkoitushan on siirtää kaikki terveydellinen ja sairaiden hoitotoiminta Toivonlahteen. Siellä on alkamassa iso remontti tilojen muuttamiseksi kyseisiin tarpeisiin. Sehän tiedetään,että ensin kaikki tuntuu sekavalta, mutta vuoden kuluttua huomataan,kuinka mukavasti hommat sujuvat terveellisessä ilmassa,ilman oireilua. Myös esimiehissä tulee vaihdoksia,kun SiunSote järjestää asioita uusille toimipisteille. Uskon että lopputulos on hyvä.

Muistetaan pitää itsestämme ja lähimmäisistä huolen. Ammattiosasto toimii niissä puitteissa kun pystyy,pitäen noin 1xkk kokouksiaan,missä käsitellään esilletulleita asioita. Edelleen jäsenet voivat olla yhteydessä hallituksen jäseniin ja SiunSoten luottamusmiehiin, jos tulee hankalia asioita eteen tai muuta kysyttävää.

Toivotan kaikille hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä !

 

Terveisin Ao.n pj Soile 

—————
Terv. Soile Hoskonen
Lähihoitaja/muistihoitaja
Terveysasema
Ylätie 20
82900 Ilomantsi